Ehdinpä sitten juuri perustaa blogin, josta en ole ehtinyt kulleen vielä edes kertomaan. Kun jo noin ensimmäisessä kirjoituksessa, menen sanomaan ääneen etten aio täyspäivätöihin.

 

Johan sitten puhelin pärähti ja pyysi minut täyspäivätöihin, ja kun kauniisti pyydetään niin tottakai suostun.

Onneksi tämä on vain n.4kk toiminnanjohtajan pesti lapsi- ja nuorisojärjestössä, eli käytännössä otan loputkin kolleegan töistä itselleni, tällä hetkellä olen lähinnä vetänyt leirit ja joitan muita tapahtumia yms. n.50pvä/vuosi. Eli paperihommat ja muut järjestönpyöritys rumbat.
 

Näin eräoppaalle on aika raju ajatus, mennä ihan toimistohommiin. Suorastaan extreme-urheilua.

Muuten itse työssähän ei varsinaisesti ole mitään uutta, kun satun olemaan tällänen vanha järjestörotta.

Järjestörotta on toinen sukunimeni, tai ainakin sukukirous. DNA ketjuun on päässyt livahtamaan järjestörotan verta ja niin edespäin.

 

 

Että näin tällä kertaa, luvattu mikä luvattu. Ei siinä töissä käymisessä mitään, mutta kun minulla on tämä oma yrityskin jota pyörittää, ja pitäisi nekin keikat siinä ohella... vaikka onneksi tuo tammi-helmi-maaliskuu se hiljaisin aika.
Tosin tietysti juuri eilen kävin juttelemassa yhden yhteistyökumppanin kanssa tulevista töistä, ne taitaa kyllä siirtyä.

Plus sitten että mehiläisetkin tarttee hoitaa, tai ei niitä keväällä niin hirmuisesti hoidella, mutta ajattelinpa tuplata taas tuon pesämäärän, eli nyt talvella olisi nikkaroitava lisää laatikoita ja kehiä. Vähintäänkin sen nelisenkymmentä laatikkoa ja niihin kuhunkin kymmenen kehää, eli nelisensataa kehää.
Kehiä voi onneksi rakennella illalla leffaa katsellessa, ja laatikoiden rakentelukin alkaa olla jo rutiinia.

 

Ja se menee vähän koiran lenkkeilytyksen kanssa samaan kategoriaan, tuo rakentelu ja mehiläisten hoito. Ja puutarhanhoito... sellasta mielihyvää tuottavaa puuhastelua.

Vaikka siis, mehiläisten hoito on siis enenevissä määrin oleva yksi ihan oikea tulonlähde, ja on siinä ihan oikeasti työtäkin. Toisin sanottuna: täytyy orjauttaa lähipiiri.

 

Mutta työ on hyvä, mitä enemmän sitä parempi. Ihan rehellisesti tykkään tehdä töitä (sekin kai jonkinlainen geenivirhe?), ja pari kuukautta jaksaa hyvin tehdä vaikka kuinka paljon ylimääräistäkin. Se on koettu ja nähty, sitten voi taas ottaa rennommin pari kuukautta.
Tämänlainen sopii minulle paljon paremmin kun tasaisen tappava 5 päivää viikossa kahdeksasta neljään ympäri vuoden.

 

 

Ja sen lisäksi: perustin nyt blogin, ja aion kyllä myös blogin pitää, tuli vaikka kuinka monta työtuntia.

Kuolema kuittaa univelat?