On se kurja tuo -isi, pääte. Helmikuussa päivittänyt blogia? Tarkoitus oli noin joka päivä.
Kiirettä siis pitänyt, mutta yritetään taas uudelleen.


Possut on varattu, kolme pientä porsasta. Sikala on siivottu ja muutama aitatolppa aseteltu, sähköpaimen ja langat odottavat postissa hakijaa, kohta lähden niitä hakemaan kun vien samalla lapset kouluun.

Perunat istutettu, varhaisperunat harson alle, varastoperunoiden maa pitäisi kääntää, että pääsisi edes peruna-omavaraiseksi.

Aion myös jälleen uhmata porkkanoita, ja istuttaa niitä, en ole koskaan vielä onnistunut kasvattamaan pikkusormea suurempia porkkanoita. Luulen että minut on kirottu.



Aloin myös rakentamaan kasvihuonetta, kun kellarissa sattuu olemaan tarpeeksi ikkunoita joita sain muutama vuosi sitten. Kasvihuoneesta tulee 9x4m, eli senkin tekemisessä kestää kauemmin kuin arvaankaan. Nyt olen laittanut kevytharkkoja perustukseksi, jo niiden kaivaminen vaateriin kestää kyllä hetken... mutta kyllä se siitä.

Vaikka onkin ollut kauniit ilmat, on silti vielä turhan aikasta istutella paljoa pihalle vielä, sisälle olen jonkin verran, mutta aika maltilla tällä kertaa. Ehkä olisi pitänyt enemmän... ehkä ehti vielä.




Tänään aion aamusta tehdä oikein ahkerasti töitä, siis särvintöitä tietokoneella, niin sitten voi iltapäivän ja viikonlopun hyvällä omalla tunnolla möyriä meidän strömssöössä.

Jos joku ulkopuolinen tätä joskus lukee, niin teen töitäkin, sihteröin 20h viikossa, mutta suurimman osan työstä voin tehdä silloin kun itse haluan ja missä itse haluan, vaikka tykkään kyllä tehdä töistä toimistolla, kotona olisi aina niin hirveästi kaikkea tekemistä että vaikeampi keskittyä koneella näpyttelyyn.

13015538_10154012863956142_7647437678748