En saanut yöllä nukuttua, kun ajattelin meidän tulevaa pentua. Vielä neljä päivää ja käyn hakemassa hänet...


Mutta, minulla on pelko ja stressi, osaanko pystynkö ja kykenenkö kouluttamaan pennusta kunnollisen?
Kiltin, joka ei hypi ei pure eikä liiemmin hauku. Tuleehan koirasta energinen lenkki ja leikkikaveri, eikä löysä sohvaperuna.
Mitä ilmeneekin että koiruus onkin tautinen, tai jotain muuta vialla.

Eniten se epäillyttää että osaanko minä? Oliko tämä nyt kuitenkaan juuri se Paras paikka hankkia pentu, enhän ole voinut nähdä pentua tai sen emoa tai kenneliä ennen kuin haen pennun. Olen kyllä vaihtanut paljon sähköpostia heidän kanssaan, ja kysellyt ympäriinsä ja kuullut kyllä positiivisia asioita heistä... mutta. Entä jos paikka vaikuttaakin epäillyttävältä ja emo ahdistuneelta tai agressiiviselta?


Minulla ei ole kokemusta koiranpennuista, vain aikuisista koirista ja näistäkin suurimmalla osalla on ollut eri tasoisia ongelmia (rescue-koiria, alkoholistilta huostaanotettu räksy, hakattu arkajalka, haiseva laiska allergikko... kaikella sydämestäni kaikki rakkaus näitä kaikenkarvaisia kohtaan, mutta nyt pyrin kaikin keinoin että pentu saisi Parhaan mahdollisen elämän ja koulutuksen alkumetreiltä hautaan saakka.

Sydäntä särkee liikaa kun olen nähnyt ja kuullut  ja ollut mukana niin monessa surullisessa tarinassa eläinten kohtelusta.


Jos haluat ottaa rescuen, koira taikka hevonen (tai aviopuoliso?) valmistaudu Suureen määrään työtä, ja vielä suurempaan määrään kärsivällisyyttä.

(kuvassa entinen alkoholistin räksyttävä sisälle pissivä piski joka ei osannut edes kävellä hihnassa, tai mitään muutakaan... nykyään lupsakka taitokoira joka osaa monen monituista temppua skeittaamisesta eksyneiden metsästä etsimiseen)


Varmasti pentukin tarvitsee paljon työtä ja kärsivällisyyttä, mutta siihen olen täysin valmis. Ja malttamaton. Oottavan aika on pitkä... ja sitten joudun vielä odottamaan kunnes söpö karvapallo kasvaa isoksi turjakkeeksi.




Lasten kasvatuksesta en ole koskaan stressannut niin paljoa kuin koiranpennun, enkä ole muistaakseni koskaan lukenut mitään lastenkasvatuskirjoja... ja silti nuo kolme ovat rauhallisia, kilttejä ja kohteliaita yhteiskuntakelpoisia viikareita,
ihan ilman sen kummempaa kouluttamista.

Miksei pennusta siis tulisi hyvää?




(en yleensä edes stressaile juurikaan, miksi nyt sitten piti menettää yöunensa, pienen söpö karvapalleron takia?)