Papu! vihdoin meidän pieni Papu on luonamme... malttamaton odottaminen on vaihtunut odotukseen, millainen hänestä lopulta kasvaakaan?

Kuten jo aiemmin mainittu, ei minulla ole mitään kokemusta koiranpennuista, mutta nyt ei juuri huoleta.

Autossa, Papu sai istua sylissäni, ja ensin puoli tuntia leikki ja touhusi siinä kanssani ja nukahti loppumatkaksi (puolitoista tuntia vielä, kun seistiin puoli tuntia ruuhkassa... tervetuloa Belgiaan).
Perillä pentu tietysti heräsi, ja vein hänet heti takapihan puolelle, ja alkoi lähes heti iloisesti ja kovin uteliaana ja mieli avoimena tutkiskelemaan paikkoja. Koiruus oli niin reipas, että uskaltauduttiin jopa pistäytymään hänen kanssaan vilperttiserkkujenkin luona (joille on nyt päähän paukutettu että vauvakoiran kanssa Pitää Olla Rauhallisesti), ja sekä pentu että lapset käyttäytyivät aivan mahtavasti, pentu sai olla rauhassa, tutkiskella pihaa ja nukkua tuolin alla rauhassa.

Saapi nähdä jos yöllä iskee koti-ikävä, mutta on kyllä reipas kaveri tämä Papu, aivan hurmaava veikko... ja nättikin vielä.
Eipä muuta yhteen päivään sitten tarvitsekaan, liikenneruuhkakaan ei ole yhtään huono asia, kun sylissä on tuhiseva pentu.




(eikä eläimistä pitäminen ole hömppää, sehän on ollut yksi ihmisten selviytymisen valttikortti... hulluutta se silti lienee)