Muutama vuosi sitten piirustelin vielä kaikenlaisia kuvia pitkin päivää, mutta se on jäänyt.

Harmi. Tykkään piirustelusta, kuten kaikenlainen käsityö se tuo mielihyvää. Ihan tieteellisesti todistettuna.

Ja toisekseen, se opettaa pois itsekritiikistä. Olen hirvittävän itsekriittinen, en ole koskaan missään riittävän hyvä.

Vaikkei se tekemästä estä, teen vaan ja kaikenlaista, mutta todellisuudessa en koe olevani riittävä.
Minulle on suuuuri askel uskaltautua laittamaan intternettiin edes muutama vanha ryppyinen piirustus.

(samasta syystä on vaikea ajatella vaikka sitä ehdokkaaksi lähtöä kunnallisvaaleihin)
 

Oli mukava käydä Turussa, syödä papusoppaa 'radikaalivasemmistolaisessakahvilassa' ja muistella menneitä ja haaveilla tulevasta.



Jossain määrin aikuisempi olo kuin ikinä, mutta toisaalta myös virkistäytyneen inspiroitunut punk. Vaikka tämä sisäinen punk ei ehkä näy ulospäin, möyheä vaalea villatakki päällä kodikkaassa metsämökissä takkatulen loisteessa... vaan eikö radikaalus voi olla kodikasta?


Kaipaisin elämään sopivan verran piirrustelu sekä radikaaliutta.



Radikaaliutta ilman negatiivisia vivahteita kiitos, juuri nyt haluan levähtää vain positiivisuuden kuplassa ja ajatella hyvää ja kaunista kaikesta, kun ollunna liian negatiivisia fiboja, jotka väreilee sydämen tausta-äänenä alati, että illalla olen valvoskellut myöhempään kuin juuri koskaan.

Olen (tavallisesti) myös hirvittävän iltauninen ihminen.