Keittiössä tänä aamuna, ulkona sinistä ja sataa vettä ja pöydällä vihreää, keltaista ja punaista. Syksyn fiilistä.

Olen jatkanut ei varsinaisesti minulle kuuluvien vyyhtien selvittelyä.
En tiedä miksi, helpommallakin pääsisi.

Kai se on geenivirhe, tai lapsuudesta opittu toimintamalli, joka ärsyttävyydessään tuo jatkuvuuden eli turvallisuuden tunnetta.

Lopussa kiitos seisoo… vaikka totuushan on, että harvalla lopussa seisoo.