Olen hengissä.

Jo on aikoja eletty. Aika juoksee älytöntä vauhtia, hidastakaa vähän, vanha ei pysy vauhdissa mukana!

Päätin, että olen viime vuonna ollut masentunut. Tai ainakin viime syksyn.
Päätin myös, että en ole enää masentunut.

Eli koska tämä asia on näin päättämällä hoidettu, se ei ehkä ollut kovinkaan vakava masennus, vaikkei masennusta saisi ottaa kevyesti. Ei. Mutta elämä pitäisi ottaa kevyesti, ei se niin vakavaa ole, ei sitä koskaan tiedä mikä mikä sinusta tulee isona… kuten kohta 90 vuotias isotätiti totesi, että hän on nyt ollut yli 30-vuotta eläkkeellä, eikä vieläkään tiedä mikä hänestä tulee isona.

Repikää siitä.

Siksi minä ostin kaikkia järjen hiveniä vastaan matatun. Siis minibussin. Minä elän vain kerran, ja olen aina halunnut omistaa oman matatun. Nyt minulla on matatu. Vanha, ruosteinen, mutta kylän coolein menopeli, ainakin minun ja ala-aste ikäisten muksujen mielestä.
Oiva haluaa 13-v synttäreilleen Ilmarin näköisen kakun.

Ilmari on siis matatun nimi.

Samasta syystä minulla on koira, kanoja, mehiläisiä, lapsia, asuntovaunu, kiipeilyvermeet, sukset, eräjormailuvermeet. Koska elämän vain kerran, ja koska voin. Hah!