Ihan vaan koska aurinko paistoi toimiston ikkunoista niin kirkkaasti, otin selfien.

Ihme hommaa tuo valokuvaaminen nykyään. Meitsiet, enkä minä edes katso peiliin koskaan.

En meikkaa, tuhlaa rahoja uusiin vaatteisiin ja vaivalla muistan harjata edes hiukset...  mutta aivan mahtavaa kun valon määrä lisääntyy, tekee mieli laittaa väriä päälle ja kirmata ulos vapauteen. Sitten tajuaa pihalla että onkin -15c pakkasta ja sormet jäätyy.


Pipo on äitini kutoma, kaulaliina anopilta, mutta myönnän: keltaisen paidan ostin uutena... koska valo, aurinko ja kevättä rinnassa.


Ollut pitkä työpäivä, sillä poika oli tämän päivän isänsä mukana töissä (kuulemma ollut tosi kivaa!), mutta loppu viikon minun vastuulla, eli töitä etänä ja toisella kädellä yritän viihdyttää 9v energistä miestä. Ehkä siirrän vastuun mummolle, ja/tai sitten hoploppiin ja läppäri mukaan.

Ja lupasin ottaa tukipojan hoiteisiin torstaista viikonlopun yli. Eli säätöä ja säätöä.

Ei varmasti ole monella helppoa, mutta onneksi meillä etätyöt ja mummo.
Ja tukipojan kanssa on helpompaa, kun pojat viihdyttävät toinen toisiaan. Tekemistä ja työtä riittää, mutta väriä elämässä.