29513014_10156077027226142_1160476191561

Kävin (töiden puolesta) Helsingissä, olin alle tunnin ja lähdin pois. Ei minun juttu, vaikka aamupäivällä sopivan lupsakka ajaa... niin ei. Joka kerta sama ajatus: kivan näköinen kaupunki, mutta en muuttaisi asumaan.

Maalaisjuntti mikä maalaisjuntti. Näin kevään korvilla huoli, että oma pikkutilkku jää liian pieneki, ja pitäisi saada isompi tilus missä voisi kunnolla strömssöillä, ei meidän pikkumökki ja tilus riitä mihinkään. Höh.
Vaikka sehän on vaan tekosyy: en voi tanskalainen maajussi koska ei ole maatilaa, ei ole hevosta, traktoria, ei ole tanskalainen hippi, maa on roudassa ja kärsä kipeä. Vali vali, siksi en. En ole maalannut koska ei ole hyvää aihetta.

Nyt pulinat pois ja töihin! Jo peruskoulussa taideopettaja valisti, etttei inspiraatiota kannata odottaa.


Kyllä minusta vielä tulee isona strömmssöö, maajussi ja taiteilija, odottakaa vaan!

Kunhan nyt ensin teen palkkatyöt alta ja käyn muksun kanssa rapsuttamassa ponia, hoidan koiran, kanat, pyykit ja laitan illallisen.

Ymmärrän ihan hyvin, miksi parisuhde ja perheen perustaminen ovat niin epämuodikkaita asioita, yksinäni olisi paljon enemmän aikaa tehdä vaan kaikkea mitä minua huvittaa... mutta sitten, radiossa puhuttiin hautajaisista, joissa vainajalla ei ole yhtä ainutta omaista.  Ei ketään.

Mennyt siinä jonkun elämän hyvät strömssöilyt ihan hukkaan.



Eli strömssöö ei olisi strömssöö jos sitä ei jaa ihmisten kanssa?