Tiedättekö sen tunteen, kun joskus sitä tapaa sellaisen kanssasielun?

Joskus vaikka ei puhuisikaan toisilleen, niin kahvilan toisella puolella istuu joku, jonka kanssa vaihtaa katseen ja yhteisymmärryksen nyökkäyksen. Sellainen erilainen yhteys syntyy toisiin ihmisiin.

Toissapäivänä törmäsin henkilöön, jolla oli lähes samanlainen pipo kuin minulla, ja meillä oli heti selkeä yhteisymmärrys.
Sitten puhelimeni soi ja yllättäen henkilöllä oli sama soittoääni - Käen kukuntaa.



En todennäköisesti koskaan tule tapaamaan tätä henkilöä enää koskaan, eikä sillä ole väliäkään. Sama kuin kadulla saattaa vastaan kävellä hahmo, jonka kanssa vaihtaa katseen, hymyn ja nyökkäyksen. Se ei vaadi eikä pyydä että alettaisiin ystäviksi tai pysähdyttäisiin juttelemaan, mutta ilmiönä mielenkiintoinen.

Toiset ihmiset taas pysyvät etäisinä, vaikka heidät olisi tuntenut lapsesta asti.

Ei analyysiä, vaan toteamus että näin on.
Niin se on parinvalinnassakin, yhden kanssa sitä haluaa perustaa perheen ja toisen kanssa ei, eikä sitä kannata liikaa selittää.

(vaikka tässäkin saa käyttää järkeä, esimerkiksi väkivaltaisia suhteita ei kuulemma kannata jatkaa)



Metsässä näkee paljon kaikkea pientä hienoa: tässä hiiren reikä.