Lupasin olla selittämättä, vaan keskittyä olennaiseen, mutta selitän silti. En ole blogauttanut, koska on ei ole kiinnostanut.
 

Kun joskus vituttaa niin vituttaa. Sitten kun vituttaa, tai pännii tai muuten vaan ottaa päähän, niin asiat jää tekemättä.
Ei huvita, evvk. Ei mieltä, ei järkeä.


Eli ei tule blogattua, pyykkivuori kasvaa ja koira saa vaan lyhyitä lenkkejä. Sitten kun pyykkivuori kasvaa ja kanala on paskanen ja lapsella ei ole puhtaita hoisuja aamulla, ahdistaa, pännii ja vituttaa entistä enemmän, eikä tulisi mieleenkään blogauttaa.

Sellasta elämä on. Ei kai se haittaa, jos joskus on huonompi päivä ja jättää asiat tekemättä.

Olettaen, että  se ei kestä kovin kauaa, ja saa nyt välttämättömimmät hoidettua.


Ymmärrän silti, että jos se vaan jatkuu niin eihän sitä ihminen sitten itse lähde hakemaan apua. Siis oikeasti masentunut ihminen, kuinka vaikeaa se voi olla.



Jos ei jaksa, vaan vaan ottaa kupoliin ja väsyttää. Ja siinä sitten pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja jaksaa vääntää.

Mutta niinhän se homma menee.



Onneksi olen tämmöinen, jolla kyllä ne kierrokset nousee taas ihan luonnostaan. On vaan mielenkiintoista huomata, miten ennen sitä oli aina hyvä mieli eikä vituttanut koskaan. Viimeisen vuoden aikana sitä on ollut liikkeellä enemmän. Ei hyvä.


Eli ottaen oppia edellisestä kirjoituksesta. Tartteis tehdä jotain.



Onneksi olen pohjimmiltani kuitenkin kaikesta hyvin herkästi innostuva adhd, mutta ymmärrän teitä, vanhat lahnat.
(eli tsemppiä!)



(siivosin, ja löysin kaapin perältä vanhan keskeneräisen maalaukseni)