Tässä blogaamisessa ei ole mitään logiikaa, ei päätä eikä häntää.

Olen vuoden alusta yrittänyt seurata kävijämääriä, ja vähän hahmottaa minkälaiset jutut ihmisiä kiinnostaa, mutta ei siinä ole mitään logiikaa. Kiva kuva ja klikkiotsikko tuo sata tai pari ylimääräistä katsojaa, ja eniten lukijoita on ollut politiikkaan viittaavilla pätkillä maakuntavaaleilla (700), ja eilen oli yli 600, kun keskimäärin päivässä on ollut pari sataa lukijaa.
Mutta: sitten nousee myös joku perus sunnuntai, tai muu turha sekalainen teksti mikä pompahtaa viiteen sataan.

Huomioitavaa sekin, että kun lukijamäärä kasvaa, niin kasvaa myös halu kirjoittaa.

Toisaalta en ole kertonut tästä blogista kertonut juuri kenellekään, kertomalla vaikka facebookissa saisi varmasti sen pari sataa lukijaa lisää...  mutta kai tämmönen sitten on vähän noloa?



Blogi ei ole sosiaalinen media. Minä en tähän mennessä ole saanut juuri muuta palautetta kuin kävijämäärän, tekstejä ei ole kukaan montaa kertaa kommentoinut, eikä siis ole olemassia dialogia.
Esimerkiksi Facebook alustana taas kannustaa paljolti nimenomaan dialogiin. Tai intternetti ylipäätään nykyään... että onhan tämä blogi jo vanhanaikaista teknologiaa.
Mutta toisaalta tämä sopii minulle, mökötän yksinäisyydessäni, hörppäilen valjahtanutta kahvia ja kirjoitan minulle itselleni tärkeistä asioista. Ei stressiä, ei tulostavoitteita, mutta jos jotakuta sattuu kiinnostamaan niin tervetuloa.

Kirjottaminen ja asioden jakaminen on hyvä asia.

 

Eli aion jatkaa kirjoittamista. Varmasti yhteiskunnallisia asioita, kasvimaan hoidosta, muuta strömssöilyä ja toivottavasti maailman parantamista. Vaikka ei sen suuren maailman parantamista, vaan pieniä hyviä asioita.

Think globally, act locally.