29793662_10156108637231142_7807676731598

Kävin kahvilla: kahvilassa törmäsin tuttavaan, jonka kanssa pääsin juomaan kupin kahvia ja juoruamaan. Tämä on kai sinäänsä monelle normaali asia, mutta ei se ole.

Kuten blogin nimestäkin voi aavistella, olen asunut aika monessa paikassa (tarkalleen seitsemässätoista, jos halutaan olla tarkkoja), viidessä eri maassa ja ties kuinka monella paikkakunnalla, mutta täällä vasta kuudetta vuotta.

Päätimme asettua aloillemme ja ostaa oman mökin kun esikoinen tuli kouluikään. Paikkakunta tuli valittua sen perusteella, että täältä saa suht' edullisesti talon (verrattua pk-seutuun, josta tämän mökin hinnalla saisi kerrostalokaksion), täältä on alle tunti Helsinkiin, riittävät palvelut (elokuvateatteri, pari kahvilaa, koulut ym.), ja muutenkin miellyttävän oloinen paikka, ja on sitä edelleen.

Mutta koska en ollut koskaan aiemmin käynytkään paikkakunnalla, emme tunteneet täältä yhtään ketään. Siksi on hienoa, että vaikka elämä on ruuhkaisaa, niin silti voin sattumoisin törmätä kahvilassa sellaiseen tuttavaan, jonka kanssa on ilo juoda kuppi kahvia ja juoruta.

Ei pidä väheksyä tälläisiä pieniä arkipäivän hienouksia, saatikka ottaa niitä itsestäänselvyytenä. Eteenkin näin aikuisena (kamalaa, koska minusta on tullut aikuinen?), on hankalampi rakentaa verkostoa. Mistä aikuinen ihminen ostaa ystäviä, tutustuu kehenkään, rakentaa verkostoa uudella paikkakunnalla?
Jos ei edes ole sellaista työpaikkaa, tai harrastusta.


Ei ole aikaa ja energiaa sellaiseen, eikä se arjessa tunnu edes tärkeältä: arkeni on jo täysi. Mutta silti, se ilahduttaa kun vahingossa törmää tuttuun, tai edes puolituttuun kasvoon jonka kanssa juoda kuppi kahvia ja jutella niitä näitä.


Hyvää-päivää-tuttavuus, se on arvokas asia.





Kuvassa majakka, joka tuo valoa pihaamme 24/7 365 päivää vuodessa, ilahduttava objekti.