Takalammella tänä aamuna.

Tänään oli PRIDE-valmennuksen loppuarviointi.

Olemme miehen kanssa käyneet tänä talvena pride-valmennusta. Tämä on pakollinen valmennus siihen, jos haluaa ryhtyä sijaisperheeksi, ja meillä on ollut pohdinnassa, että jos ryhdyttäisiin sijaisperheeksi. Meillä kun on tälläinen suht' normaali onnellinen perhe, ja maailmassa kun on paljon lapsia jotka tarvitsisivat tavallista onnellista perhettä.


Valmennus oli erinomainen, valmentajat hyviä, ja muu porukka myös. Paljon keskustelua, pohdintaa ja itsetutkiskelua.

Juuri tällä hetkellä mies opiskelee ylempää ammattikorkeakoulututkintoa työn ohella, ja lisäksi miehen veljen itsemurha ja siihen liittyvät asiat vaativat myös vielä käsittelyä, joten juuri tällä hetkellä emme ole ryhtymässä sijaisperheeksi, mutta, ehkä jossain vaiheessa?
Olemme nyt valmennuksen käyneet ja meidät on katsastettu kelpo perheeksi, mutta ennen kuin leikkiin ryhtyy olisi syytä olla aivan täysin varma, että se on asia mihin haluaa sitoutua. Haluammeko, että meidän perhe kasvaa?
Ottaa vastuun täysin tuntemattomasta lapsesta, hänen ongelmistaan, perhesuhteistaan, kummallisuuksistaan.
Se ei ole ihan pikku päätös, se on paljon suurempi päätös, kun tehdä omia lapsia.

Omat lapset tuli päätöksellä "hei, vauva voisi olla kiva", eikä siihen uhrattu lainkaan niin paljoa pohdintaa. Eihän lapsen kasvatus mitään rakettitiedettä ole, ja meillä on aina ollut täysi luottamus siihen, että pärjäämme kyllä.


Minun puolestani meille saisikin muuttaa vaikka kaikki maailman lapset, aikuiset, kissat ja koirat, jotka vaan tarvitsevat paikan olla, lämpöä ja huolenpitoa. Tervetula vaan, kyllä me pärjätään, laitan taas vähän enemmän soppaa, ja meillä on tonttia mihin kasvattaa meidän pikkumökkiä.

Mutta kun asia ei oikeasti ole niin yksinkertainen, eteenkään kun kyseessä ei ole vain minä, vaan meidän koko perhe, mies ja lapset ja heidän elämä.


Tämä asia jää nyt joka tapauksessa toistaiseksi pöydälle, korvan taakse ja muhimaan.

Vaikka yleensä olen aika impulsiivinen (ehm, 'aika' on lievä ehkä lievä määre), niin tämä on asia, joka saa nyt muhia ja hautua rauhassa.


Rauhassa kuin sateinen takapihan metsälampi aamutuimaan: taivaalta tipahtelee suuria vesipisaroita ja sammakonkutu lilluu rauhakseen. Mustarastaat lurittaa puissa ja käpytikka huutaa tviiit.

Siinä hetkessä voi jäädä olemaan, antaa ajatusten valua sammakonkudun sekaan, ja seurailla kesän mittaan mitä kudusta kuoriutuu.