Roadtrip suomeksi?

Katumatka? Kulkumatka? Kiertomatkailua?

Jaa-a. Niin tai näin, tänään olemme ajaneet puoli tuntia ja nyt jumitamme kaatosateessa kesämökillä.


Eilen illalla oli tarkoitus mennä puskaparkkiin, mutta koska isälleni on Lappeenrannasta van n.tunnin ajomatka (Bertta-Ilmarilla puolitoista), ja lapset tämän tietysti tietävät, niin he vaativat että pitää ajaa vielä illalla vaarille.

Vaikka olin alustavasti sopinut, että tulemme torstaina... mutta ei elämä aina mene käsikirjoituksen mukaan, emmekä todellakaan varoittaneet etukäteen vaan pörähdimme konkkaronkka paikalle varoittamatta.

 

 

Ja hyvä näin.

Ilmari (keltainen pakettiauto) kaipasi huoltoa, sivuovi kun ei ole koko matkaan auennut, ja lapset ovat joutuneet könyämään kyytiin takakautta. Toimii se niinkin, mutta onhan se ovesta vähän kätevämpää...

Eikä mukana ollut ainutta työkalun tapaistakaan... mutta onneksi siis vaarillapa on, kaikkea mitä voi työkaluksi etäisestikin nimittää, ynnä muuta romua ja rojua ennemmän kun yhden ihmisiän aikana voisi kuluttaa.

Tiedättekö, sellaisen erakkotyypin jolla on nurkissa kaikkea rojua. Ja tässä tapauksess niitä  nurkkiakin useammassa osoitteessa.



Hieman erikoinen tyyppi, tuo isäni. Voisin joskus kertoa.

Siis ihan mukava tyyppi, vähän omituinen vaan.

Vähän.

36640255_10156315574886142_6394663273848

Sivuovi korjaantui pajalla alta aikayksikön, eikä siihen tarvittu kuin yhtä ruuvimeisseliä ja pieni nippuside. Jopa tälläinen hentukka osasi sen korjata, vaikka isäni kovin into pinkeänä operaatiota halusikin olla häiritesmässä.

Isäni on puolisokea, joten hänen tekemiset on vähän niin ja näin... kun ei ruuvaamisestakaan meinaa tulla mitään, kun ei osu ruuvin kantaan.

36646355_10156315575121142_1046459556080

Ilmari on taas siis huippukunnossa!

Lisäksi Simpeleen Urheiluliikkeestä sain Berttaan (asuntovaunuun) uuden sulakkeen. Vaunun vesipumppu kun tuppaa käräyttämään sulakkeen, niin ostin vähän stydimmän sulakkeen.


Jos koskaan Simpleeen suunnalla tarvitset jotain pienkoneiden, tai asuntovaunejen, tai oikeastaan minkä vaan korjaamista varten, niin suosittelen Simpeleen urheiluliikettä: sieltä löytyy, kaikkea mahdollista härpäkettä, sekä myös putiikkia pitävät veljekset joilta löytyy myös apu pulmaan kuin pulmaan, tai yhteystiedot eteenpäin. Melkein ihan itsessään käymisen arvoinen putiikki, kohta kun on Intternetti on tehnyt vallankumoiksena, ei tällaisia putiikkeja enää ole.




Oikeasti, haluaisin olla sellainen ihminen, joka osaa korjata, tai rakentaa mitä vaan. Ehkä sitten joskus isona.

- - -

Tänään sataa vettä kaatamalla, joten hyvä päivä viettää huoltopäivää, eikä siis olla retkeilty sen enempää.
Ajettiin vain puoli tuntia 'meidän' kesämökille... kyllä tuota järvimaisemaa kelpaa katsella.

...ja onhan takkatulessakin tunnelmaa.

36740337_10156315610791142_3514918007170