36828621_10156322783461142_3712643526790

Tänään piti olla päivä, jolloin ei tehdä mitään. Istutaan, katsotaan maisemaa, grillaillaan ja piirrellään tai pelataan korttia.

Mutta.

Ottaen huomioon, että viikonlopun paikalla on ollut viisi aikuista, neljä alakoulikäistä lasta ja koira, niin se 'ei mitään' on vähän väkisinkin vähän enemmän. Meitä vaan on niin monta.

Mutta. Joitain olennaisimpia asioita.


Kun lähdimme lasten kanssa roadtripille, (joka nyt on jumahtanut tänne mökille), niin jo lähtiessä auto tärisi vähän:
ei niin paljoa, että olisin huolestunut, mutta niin että sen huomasi.


Reissussa kuitenkin tärinä on pahentunut ihan huomattavasti, eteenkin ajaessa 70km/h.

On siis ollut pakko ajaa joko selkeästi alle 60km/h, tai sitten yli 80km/h... mikä on Ilmarille (keltaiselle pakettiautolle) hieman haastavaa, sillä sen lempinopeus on n.70km/h.

Vaikka kyllä sillä pääsee satastakin.                       Ainakin alamäessä.



En ollut tärinästä kamalan huolissani, sillä en yleensäkään ole tälläisistä huolissani.
Asiat järjestyy kyllä.

Luulin tärinän johtuvan renkaiden epätasapainosta, tai jostain... mutta. Onneksi isäni sattui auton ohi kulkiessaan pysähtyä vähän tutkimaan renkaita, sillä toinen eturengas oli vetänyt toiselta puolin ihan pulleaksi, ja siitä törrötti sisältä päin tukevia metallitukilankoja ilkeinä piikkeinä.

Renkaan pullotus ei juuri kuvasta hahmotu, mutta rengas olisi voinut koska vaan räjähtää tien päälle, jolloin autosta olisi lähtenyt ohjattavuus ja olisin todennäköisesti ollut pientareella: yksin neljän alakouluikäisen ja yhden koiran kanssa.

Ei kiva.

Jos haluaa, voi mielikuvitella huonommankin tilanteen.

36777496_10156322783741142_7630802540069

Mutta ei hätä nyt onneksi ollut niin paha.

Ilmari on hyvä auto, ja hyvästä autosta löytyy varotuskolmion ja vaahtosammuttimen lisäksi sekä vararengas että pieni tunkki.


Vähän tyhjähän rengas on, mutta on siinä riittävästi ilmaa että uskaltaa ajaa asemalle asti täydentämään.

Sitten huomenna.

36821180_10156322784186142_2319735811077

En ole niin nainen, ettenkö olisi saanut rengasta vaihdettua itsekin, mutta isäni vielä sovinistisukupolvea, joten renkaiden vaihto sujui minun osaltani kohtuullisen helposti.


- - -

Minua ärsyttää sellaiset naiset (sukupuoleen katsomatta), jotka eivät osaa vaihtaa auton renkaita.

- - -

Sain tänään myös korjattua asuntovaunun vesipumpun. Tämän tosin tein rauhassa ihan yksikseni.

Minua ärsyttää myös ihmiset, jotka eivät osaa korjata asuntovaunun vesipumppua.

(vika ei ollut siinä sulakkeessa, vaan kontaktihäiriö, turhaan etsiskelin uutta sulaketta - joskin jos en olisi etsinyt, en olisi poikennut Simpeleen urheiluliikkeessä, mikä taas edelleen lämmittää mieltäni)

- - -

36821282_10156322783536142_1504020237647


Isäni.

Isäni on sellainen, joka aina tekee jotain.

Oikeasti.

Harmi, ettei isäni ole osannut kanavoida tekemisen määrää järin tuottaviin, tai edes järkeviin projekteihin.

Tämä kesämökki on noin ensimmäinen hänen projektinsa ikinä, mikä on oikeasti hyvä. Yksinkertainen, mutta juuri niin idylinen, kodikas ja täydellinen kuin suomalaisen kesämökin kuuluukin - rantasaunoineen ja ankeine huusseineen, ja jopa meidän sakki mahtuu tänne.


Mutta siis, isälläni on aina ollut projekteja.
Niitä on tosiaan riittänyt, mm. viisikymppisenä hän osti lehmätilan ja alkoi pitää maitokarjaa, tämä ei onneksi kestänyt kovin montaa vuotta... sitten on ollut auton rohjia, taloja, traktoreita, mönkijää, kanootti (jota hän on kokeillut kerra), jolla (joka ei koskaan uinut), umpimätä asuntovaunu, kyläkoulu (täällä en koskaan ehtinyt edes käymään), veneveistämö... puhumattakaan kaikista autoista, traktoreista, työkaluista tai muista koneista ja kojeista.

Isälläni ei siis koskaan ole myöskään ollut rahaa, joten kaikki 'projektit' ovat olleet umpimätiä.

Siis oikeasti umpimätiä, sellaisia mitä kukaan muu ei enää huoli.



Minun ensimmäinen autoni oli sellainen kissanpissalta haiseva koppi, jonka isä sai kaupan päälle ostaessaan joltain rouvalta käytetyn polkupyörän. - Mutta se olisi jo toinen tarina.

36747127_10156322783346142_2658704766200

Käytännössä isäni on asunut vuosikaudet yksin, vaikkakin onkin välissä ollut naimisissa, ja tälläkin hetkellä hänellä on naisystävä (joka tosin asuu eri paikkakunnalla), niin oikeasti hän on tottunut olemaan lähinnä ja vain omassa seuraassaan.



Nyt kun me pakkaannuimme viime viikolla isäni riesaksi, hänestä selkeästi huomaa kuinka uuvuttavaa seuraa olemme.
Minä ja nämä neljä alakoululaista ja koira, plus lisäksi myös mieheni ja veljeni jotka pärähtivät paikalle viikonlopuksi.

Vaikka lapsilla on ollut hauskaa ja kivaa, eivät ole nahistelleet tai riidelleet, ja tilaakin täällä mökillä on ihan riittämiin sekä sisällä että ulkona, nukummekin eri rakennuksessa, ruokahuolto on pelannut eikä hänen ole tarvinnut tehdä sen enempiä mitään...  mutta silti.

36863935_10156322783616142_7939291198919

Yksin asuvan elämä on niin kaukana tällaisesta laumiosta.

Sitä ei laumiossa elävänä huomaakaan, kuinka paljon kaikkea sitä on - koko ajan joku kertoo juttua jostain asiasta, joku haluaa jotain, täytyy syödä, huoltaa, hoitaa, kuunnella, välittää, halata, olla läsnä.


Siitäkin huolimatta, että laumio on paikalle toivottu ja uskon että isäni on nauttinut kun olemme käyneet ja olleet... niin luulen että huomenna on todellakin korkea aika vaihtaa maisemia.




...jos ja kun saamme tämän mustalaisleirimme koottua, ja jos autossa rengas kestää.

36673050_10156317135206142_5565752993950