Tässä minä olen. Yksinkertaisuuteni minä. Ihminen itselleen ainut: arvostakaa itseänne.

 

Elämä on kärsimystä.

Onhan se. Aina on ihminen syntinen, koskaan eri riitä, aina on tekemättä jääneitä asioita, asoita joista olisi pitänyt puhua, olisi pitänyt tehdä tai sanoa. Tai sitten on sanonut liikaa tai tehnyt väärin.

 

En ole kovin hyvä puhumaan asioista. Kertomaan tunteista ja jakamaan syntyjä syviä. 
Se ei ole kuulunut meidän kulttuuriin sellainen.

Ihmisiä kalvaa tuska ja riittämättömyys.

 

Miehen veli on usein mielessä. Hän, joka ei maailmaa kestänyt vaan otti itseltään hengen vajaa kaksi vuotta sitten.
Lähes oma veli. On se niin typerää ja turhaa. (ja käsittämätöntä)

Hyvä ihminen, jonka mieli sairastui. Joka ei osannut pyytää, tai ottaa vastaan apua. Jonka häpeä kasvoi liian suureksi.

Joka päivä jokaisen pitäisi hyväksyä oma typeryys, oma häpeä ja nauraa itselleen ja maailmalle. Ei se niin vakavaa ole.
Pitäisi vaan on nauttia, ja huolehtia toinen toisistamme, arvostaa toinen toisiamme epätäydellisyyksinemme.

Eli tärkeintä on välittäminen ja hyväksyntä.
Ollaan ystäviä jookos, kuin ananas ja kookos?


Häpeällä siitä selviää.

Eli, älkää pahoittako mieltänne jos löydätte blogini enkä ole kertonut. Ei se ole ollenkaan vakava asia, se on vaan inhimillistä riittämättömyyden tunnetta.

Maailma on täynnä mitä hienompia elämiä, kertomuksia ja ihmisiä: ja minä olen vain puolivillainen näppylänaamainen ruipelo, ja koska en ole mikään erinomainen kirjailija tai näpytellyt mitenkään ajatuksella, niin joku voisi nähdä todellisen yksinkertaisen minut.

 

On ihan epäreilua, että tälläisen ruipelon elämä on niin täynnä kauniita ja hyviä asioita: rakkaita ihmisiä, oma lämmin kotipesä, hyvä työ, ja mahdollisuuksia ihan mihin vaan. Ja mainitsinko täydellisen puolison?

Elämä on hyvä.
Elämä on ihan ahdistavan täynnä mahdollisuuksia.

Vaikka hetkittäin tuntuisi hölmöltä, niin muista. Elämä on täynnä mahdollisuuksia, ja häpeällä siitä selviää.





- - -

ps. älkää kertoko kenellekään että olen oikeasti vain puolivillainen näppylänaamainen ruipelo, olen hyvin onnistunut rakentamaan mainetta että ymmärrän ja osaan kaikenlaisia asioita... ihan turha pilata toisten illuusiota ;)

Ehkä kehityn blogaamisessakin, ja opin kirjoittamaan niin, että hajanaisista päiväkirjamerkinnöistä lukija löytääkin punaisen langan ja oppii ymmärtämään elämää ja yhteiskuntaa.

Ehm. No. Ei innostuta.

- - -

Olen tyytyväinen puolivillaiseen elämääni, ja odotan innolla tulevia seikkailuja.