275118790_461829722302418_56596163283745

Kuutiossa on kuusi sivua (siksikö sen nimi on kuutio?!). Jos neljä sivua tekee kahdesta kappaleesta, kuutiossa on kymmenen osaa.

Jokaisessa osassa on neljä reunaa, eli yhdessä kuutiossa on neljäkymmentä reunaa.

Onneksi kaksi reunaa liittyy aina yhteen, joten liitoksia on vain kaksikymmentä, vaikka liitosessa täytyy huomioida tasapuolisesti kumpikin reuna.

Kuutiossa on myös kahdeksan nurkkaa, ja kaksitoista särmää.

Sitten jos kuutiosta tekee arpanopan, täytyy siihen tehdä 21 palleroa.
 

Vierekkäisten sivujen tulisi olla 90 asteen suhteessa toisiinsa, ja päätyjen taas samassa plaanissa. Kuution ei tulisi olla vinoneliö.

 

Kuutioiden hitsaamisessa on kamalan monta muutakin asiaa mitä ottaa huomioon: ensin osat pitää saadan oiken kokosiksi ja mallisiksi.  
Joku on saattanut asentaa sahan vaikkapa viiden asteen kulmaan, tai terä voi olla vinossa.


Sitten palat pitäisi saada aseteltua oikeaan asentoon ja däpättyä kiinni toisiinsa. Mutta arvaa osuuko neljäs pala enää ihan just kohdilleen?

Millimetri on tosi pitkä matka, ja metalli laajenee kun se lämpenee.
 

Samassa tasossa olevien palojen välissä pitää olla sopiva rako.

Hitsausasetusten pitäisi olla juuri oikeat, ja hitsarin käsi vakaa.



 

Oletko joskus koettanut piirtää 21 samansuuruista rinkulaa?

Ja niiden rinkuloiden pitäisi osua vielä kohdilleenkin.

274844267_3256974874522809_2480199491283
Pikkukuutio, koska luokkatoverikin teki


Mutta kaikenkaikkiaan, kuutioiden tekeminen on hyvää hitsausharjoitusta. En ole koskaan pysähtynyt pohtimaan, mitä kaikkea kuutiossa on.

Nyt kun on monta päivää hitsaillut kuutioita, siinä ehtii miettimään kaikenlaista.

274787442_368339318631751_35714705780605
(Ruma (mutta täysin paineessakin vedenpitävä!) kuutio nauroi itselleen)

Kuten että "mitä hittoa olen tekemässä?"

274371447_659499781946715_70479823205822
Jostain syystä jäi ylimääräisiä paloja... joten piti tehdä niistäkin pikaisesti jotain. 

Koulua on nyt kuukausi takana. Kuka järkevä täti-ihminen nyt lähtee opiskelemaan melkein nelikymppisenä hitsariksi?

274601009_494740582319390_11072546077691
Pystyyn hitsattua kolmio /joulukuusisaumaa. Ihan lempi hitsisauma!

 

Mutta onhan tämä nyt oikeasti ihan mahtavaa, olen oppinut paljon, ja olen ihan luonnonlahjakkuus!
Opettaja alkoi jo suunnittelemaan millainen paja kannattaisi tehdä. :D
 

Ihan ei saumat vielä kuukauden jälkeen ole täydellisiä, mutta vuoden kun tätä tekee niin vavistaa kepit ja männynkävyt!