Minusta ei koskaan tule suurta Taiteilijaa.
Suuret taiteijat eivät käytä lapsiaan hammaslääkärissä, eivätkä suutarissa, eivätkä käytä koko päivää kyläillessä veljen luona guuguilemassa veljenpojan kanssa. Eivät laita hyvää ruokaa, tai lenkkeile.
Mennyt siis pari päivää tuulen mukana tuosta noin vain surffatessa arjen aalloilla.
Koska säätämiset, niin heräsipä pieni kapinahenki, ja ilmottauduin kuitenkin viikonlopuksi mallimaalauskurssille.
(kapinahenki, koska huono äiti/vaimo)
Olisi hienoa olla suuri Taiteilija - mutta mikä on Taiteilijuuden ja arkisen säätämisen välinen suhde?
Hyvä arki on kuitenkin parasta elämässä.
Ranskasta ostettiin tyttärelle uudet converset, joista heti putosi yksi metallilenkki pois, mikä takia tuli mentyä suutarille ensimmästä kertaa ties kuinka moneen vuoteen.
Kylläpä meidän kylillä on erinomainen suutari!
Ihan piti alkaa miettimään, mitä muuta suutaroitavaa sitä meiltä löytisikään. Pitäisikö kuitenkin käydä korjauttamassa noista vanhoista vaelluskengistä katkennut nauhanlenkki? Entä vanha nahkatakki? Korjaakohan hän myös vetoketjuja?
En siis tiedä onko hän varsinaisesti hyvä tai huono suutari, mutta hän on hauska tyyppi, mikä tekee hänestä erinomaisen suutarin. Naurava nahkahousuijen prätkä-äijä.
Uskon yhden lyhyen käynnin pohjalta vakaasti, että hän on erinomainen suutari.
Korjaaminen kunniaan!
Tyypillä on enemmän merkitystä kuin sillä, mitä hän tekee?
Onko suutari on suuri Taiteilija?
Meidän kyliltä löytyy erinomaisen suutarin lisäksi erinoimainen taidekoulu, on noin joka kuukausi mallimaalausviikonloppuja.
Olenhan sentään edes taiteilja - pienellä teellä, ilman suuruuksia.
Jos hyvä arki on parasta, niin eikö arkitaidekin ole parhautta?
Olisiko jopa erinomainen asia, jos arki ja taide olisivat mahdollisimman lähellä toisiaan?
Ei taas ollut yhtään maalauspohjia valmiina, niin piti gessota sellainen... puulevyä onneksi löytyi valmiina, ihan sopivassa koossakin vielä.
Kommentit