Miksi hitsaaminen on parempaa kuin järjestösihteröiminen?

Koulupäivä.

Tein tänään kuution (puikoilla), eilen tein myös kuution (kuvassa vasemmanpuoleinen), ja tulen tekemään kuution myös huomenna (magilla) - ja nautin täysin!

Ymmärsin tänään miksi.
 

Päivän jälkeen kun olin vaihtamassa työhaalareita talvitakkiin ja työkenkiä lenkkareihin, sattuipa taasen eräs puupuolen aikuisopiskelijoista samaan aikaan pukuhuoneeseen, ja hän harmitteli sitä, että eipä ollut sujunut tänään sitten yhtään laisinkaan: ajatukset oli vaan ollut Ukrainassa, Venäjällä ja Sodasssa - Mitä seuraavaksi? Mitä jos? Miksi? 

(Miksi miksi? voiko hullun miehen tekoja ymmärtää?)

Havahduin, että en ollut ajatellut asiaa koko päivänä.

Viime torstaista asti olen seurannut uutisia todella intensiiviseti. Tänään en yhtään.

En Sotaa, en Ukrainaa, Putinia, enkä edes luonnon monimuotoisuuden katoa. Olen vaan keskittynyt hitsaamaan.

Ruokatauollakaan en ajatellut Sotaa tai luonnon monimuotoisuuden katoamista, kun ajattelin niin edelleen intensiivisesti puikkohitsaamista. Tuleeko kuutiosta yhtään mitään?

Vielä aamulla ajattelin (puikkohitsaamisesta): "Eihän tästä tule yhtään mitään"

Juuri tämän vuoksi lopetin (hyvän) työni järjestösihteerinä. Päivät ovat olleet niin täynnä niin montaa asiaa, koko ajan sata rautaa tulessa, ja vielä tuhat rautaa odottamassa ensi viikolla, tai sitten kun on aikaa.

Vaikka yhtenä hetkenä ei Voi tehdä kuin yhtä asiaa, on aina tunne, että pitäisi.

 

Tämä ei ole valitus, että se olisi ollut epämiellyttävää - ainoastaan, että kyllä kuution hitsaaminen on niin mahtavan meditatiivista, fyysistä ja konkreettista.

Kaiken parasta on, että kehitys on nopeaa. Aamulla ei tästä ei tullut yhtään mitään, loppupäivästä tuli jo ihan hyvää saumaa... ja huomenna taas uutta!