Soitin yli 90-vuotiaalle mummolle, että oltaisiin tulossa kylään, mutta piti viivästyttää kyläilyä, kun hänellä oli justiinsa joogatunti alkamassa.

No niinpä tietysti.

Tein siis vähän lisää pihapuuhia.

Kuten koetin vihdoin fiksata auton. Sama sähkövika kuin ollut koko talven, vilkut toimii muuten, paitsi jarruttaessa.
Ihme vika, enkä saanut sitä edelleenkään korjattua. Ei auta kun viedä auto oikeasti huoltoon.

Sainpa kesärekaat alle (mies laittoi, minä vaan kärräsin).

Ja muutoin ihana että talvi on ohi ja päässyt puutarhahommiin! 

Olin jo ajatellut pistää tuon mansikkamaan matalaksi ja nurmikoksi...  sen verran huonosti tuottaa satoa, ja senkin vähän linnut syö.

Mutta toisaalta - mitäpä minä sillä nurmikolla sitten teen? Mansikoista saa iloa edes linnut ja muurahaiset.

- - - 

Työharjotteluun meno jännittää tällä viikolla paljon enemmän kuin viime viikolla.
Viime viikolla ei oikeastaan jännittänyt yhtään, mutta mitä jos teinkin viime viikolla ihan hölmösti hitsit?
Mitä jos kaikki olikin ihan väärin?

Hankala tietää mitä minun oikeastaan pitäisi osata. Kuinka hyvin minun olisi pitänyt hitsata? Kuinka nopeasti?
Olisiko pitänyt pyytää lisää apuja? Olisiko pitänyt tehdä enemmän itsenäisesti?

Mitä ne on kahvikupin ääressä työharjottelijoita juorunneet?


Eniten se, että kun ei osaa suhteuttaa omaa osaamistaan, eikä tietää mitä odotuksia heillä on.



Jos ollaan vasta vuoden alussa aloitettu koulu, ei voi olla kovinkaan hyvä, ja on heidän vastuullaa antaa harjoittelijoille sellaisia tehtäviä, mistä voi asiallisesti suoriutua. Ja jos ei, niin vastuu on heillä.

Eihän harjoittelijan voi olettaa tietävän mistään mitään tai osaavan mitään.

Silti: himppusen hermostuttaa. Jos olinkin paljon huonompi kuin luulen?


Joka tapauksessa tosi kiva mennä takaisin työharjottelemaan vielä viikoksi, ja riippumatta huono tai hyvä aion nauttia askartelusta täysin siemauksin! :D