Tässähän se työpäivä meni... melontakeskusta auki pidellessä. 

Melkein joka tunnille riitti asiakkaitakin.

Ihan vielä eivät ole ihmiset heränneet melontahommiin, vaikka ilma oli aika täydellinen.

Katselin maisemia, putsasin ja korjailin paikkoja, rupattelin. Siinähän se päivä meni.

Eli ei paha, vaikka kivointa on silloin kun on vähän enemmän asiakkaita. Ei liikaa (usein niinkin), vaan silleen että aika kuluu jouhevasti.


Nostalgiatunnetta, kun en useampaan vuoteen täällä ole hengaillutkaan, vaikka silloin joskus 10 vuotta sitten aika paljonkin.  Aika tuntui pysähtyneen, juuri mikään ei ole muuttunut.

Miksi pitäisikään?

Launtaina leivoin lapsille raparperipiirakkaa.
Lisäksi tuoreita mansikoita ja pullaa, illalla pihvejä. Oikeastaan kaikkea mitä toivoivat, mutta, teinit vaan haluavat olla huoneissaan tuijottamassa tietokoneitaan.


Jos vaan ei omatunto vaan nalkuttaisi, että pitäisi nalkuttaa muksuille enemmän.

Äitien vaan pitää aina murehtia, se kuuluu työnkuvaan.