Arkkiviholliseni rosteriputki - alkaa kyllä olla jo kesytetty... mutta silti pakko treenata jos vaan löytyy putken pätkä!

 

Joko olen hehkuttanut, kuinka mukavaa on mennä joka päivä kouluun askartelemaan?

Tai siis kolmena päivänä viikossa, mutta kuitenkin.

Kahvittelun lomassa puhuttiin muiden aikuisopiskelijoiden kanssa siitä, mikä meistä tulee isona.
Valtaosa yli 40-vuotiaita ammatinvaihtajia... ja lähes kaikki olivat ihan täysin vaihtamassa alaa.

Koska käsillä ihan oikeiden asioiden tekeminen on niin paljon antoisampaa kuin taistelu tuulimyllyjä vastaan  yrittää selviytyä sähköpostisumasta joka päivä. 

Sähköpostisuma ja siisti toimistotyö on omalla tavallaan helppoa, ei minulla sinäänsä mitään sitä vastaan ole.

Mutta siis askartelu on vaan niin kivaa! 
Hehku hehku.


En meinannut malttaa lähteä kotiin, kun oli kiiinnostava ja monipuolinen päivä. 
Hitsaamista, suunnittelua, luovaa ongelmaratkaisua ja kokeilua: puupuolen opiskelijan ruuvipenkkiin osia vol.2.

Kaikki muut ovat jo lähteneet, mutta jos mä äkkiä vielä sahaan vielä tämän yhden tangonpätkän...

 

Kannattaako tanko hitsata ensin kiinni, vai ensin porata?

 

En tiennyt tuleeko onnistumaan kolosta hitsaaminen, mutta onnistui erinomaisesti.

(überpitkä elektrodi, kolmen sekunnin kaasuvirtaus alkuunsa että reijässä riittävästi suojakaasua, vahvikkeeksi dippaus lisäainetta reijän kautta - näkyvyys lähellä nollaa)


Poraaminen on hankalaa.
Reikä voi mennä vinoon aika monella tapaa. Tai tarkemmin kolmella tapaa: neljänteen ulottuvuuteen reijät ei yleensä yletä.

Koulun pylväsporakoneeseen ei saa kappaleita kunnolla kiinni (ei käyttäjän vika!). Eikä poran terä pysy kunnolla kiinni (eikä käyttäjän vika!) Mutta sain reijät suoraan ja hyviksi.


Vähän pakko onnistua, kun asiakastyö mihin ei ole varaosia jos epäonnistuisi... tai sitten pitäisi alkaa sorvailemaan uusia muttereita trapetsikierteillä ja phuh ja blaah. Parempi keskittyä ja tehdä kerralla hyvää.

Sain siis kierretangon hitsattua kiinni mötikkään, reijät suoraan ja vääntövipu sopii reikään just eikä melkein hyvin.

Tämmöiset pienen pienet yksinkertaiset projektit on silleen kinkkisiä, että osien pitää osua kohdilleen just eikä millilleen. Millimetrin heitto on tosi pitkä matka, eikä lopputulos näytä silloin hyvältä, eikä homma toimi.

Ja vaikka toimisi, haluan että on tehty justiinsa eikä melkein. Mikä idea opiskella ammattiaskartelijaksi, jos ei osaa tehdä viimesen päälle?
Tai edes yritä. Töissä on sitten eri asia, töissä tehdään asiat niin hyvin kun joku on valmis maksamaan.



Miksi puualan korjaajat ovat entisöijiä, mutta metallialan korjaajat korjaajia?

Yllä oleva kuva demonstroi hyvin kuinka kuumuus muuttaa metallia, vasemmanpuolenen pulikka muuttui siniseksi, koska sitä on jo hitsattu, ja hitsatessa pulikka kuumui noin 300 asteiseksi, mikä muuttaa teräksen väriä ja ominaisuuksia.

Koska lämpökäsittely kovettaa teräksen, hitsi on yleensä perusainetta kovempaa, ja reijät hyvä porata ennen hitsaamista. Muutoin kovuusvaihtelu aineessa saattaa vetää poratessa reijän vinoksi.

Vino reikä taas on aika huono idea, jos reijän läpi pitäisi mennä tanko minkä pitäisi liikkua jouhevasti ees taas.

Liibalaabaa, pahoitteluni.
Ihan vaan esimerkkinä koulupäivästä jotta voipi sitten kiikkustuolissa muisteloida.
Vaikka sitä on tehnyt käsitöitä koko elämänsä, niin metallin työstössä on omat juttunsa ja tekniikkansa.

Toivottavasti saan paljon tälläisiä erilaisia asiakastöitä.

 

Olisi hyvä jos ihmiset tulisivat tietoisimmiksi siitä, että ammattikouluille voi viedä kaikenlaisia projekteja tehtäväksi, se on paljon mielekkäämpää tehdä kun tekee jotain oikeata, eikä vaan hitsaa saumaa hitsaamisen ilosta...

Vaikka hitsauskilometrit ovat tärkeitä.
Eteenkin hitsauskilometrit rosteriputkeen.