keskiviikko, 4. tammikuu 2017

Isovanhempien tapaamisoikeus?


Nähtiin kummipojat viimeksi miehen veljen hautajaisissa joskus kuukausi sitten, ja muutaman minuutin jouluna ovella kun vietiin paketit. Tämän lisäksi, ei mitään, ei pihahdustakaan.

Heidän äiti ei vastaa puheluihin eikä viesteihin ja on sulkenut poikien koko isänpuoleisen suvun pois. Ainoa yhteys on ollut se asianajajalta tullut kirje, jossa hän väittää suvun vihaavan ja vainoavan häntä, stalkkaamalla oven takana, tunkemassa uhkausviestejä postilaatikkkoon ja soittelemalla yötä päivää.
Tämä ei pidä paikkansa, vaan kaikki ovat yrittäneet olla mahdollisimman asiallisia ja ymmärtäväisiä ja kärsivällisiä.
 

Mutta ei mitään.

Kontrasti aikaan ennen viime kesää on valtava, tätä ennen heillä (pojilla), oli lämmin yhteys koko puoleen sukuun, isovanhempiin, serkkuihin, meihin. Useammin kerran viikossa vähintään johonkin heidän isänpuoleiseen sukuun jossain tekemisissä, asuvathan he lähes kaikki samalla kylällä, paitsi me kaukana pohjolassa... mutta ollaan meki skypetetty säännöllisesti.

Heidän eron, ja eteenkin poikien isän itsemurhan jälkeen yhteys on siis aivan täydellisesti poikki.
Toisin sanottuna pojat eivät menettänyt vain isää, vaan koko puoli sukua: isovanhemmat, kummit, serkut, sedät ja tädit.
Isovanhemmat eivät menettäneet vaan poikaansa, vaan myös lapsenlapsensa.

Eikä kukaan ole koskaan pahaa sanaa poikien äidille sanonut. Ahdistus, masennes, kriisi, erosta ja (ex-) miehenitsemurhasta? Harhaluuloja, psykoosi? Hän on puhunut ja väittänyt paljon asioita jotka ovat täysin vääriä ja epätosia, ihan käsittämättömiä asioita.

Toivon vaan että eukkoparka saa apua ja että ajan kanssa tilanne muuttuisi ja tasaantuisi.

Siihen ei kyllä kukaan usko. Hän on aina ollut hankala persoona.

Kuinka hän pystyy (yksin) huolehtimaan kahdesta vilpertistä, joista vanhemopi on jo diagnosoitu erilaiseksi (keskittymisvaikeuksia, huomattavasti keskimääräistä älykkäämpi mutta autistisia piirteitä eli sosiaaliset kontaktit vaikeampia). Samalla kylällä asuu kymmeniä ihmisiä jotka halaisivat olla tukena ja auttamassa, ihan käytännön arjessa ja elämässä... mutta ei.


Isovanhemmat ovat kyllä aloittaneet jo oikeustaistelun tapaamisoikeudsta poikiin, toivotaan parasta. Hidasta ja toivotonta sellainen. Mutta mitäpä muutakaan kukaan voi?

Juu, voin lähetellä kaukaa pohjolasta postikortteja ja toivoa etteivät ne päädy suoraan paperinkierrätykseen.

 

15822947_1404510409573221_74545640497245

Omasta puolestani, nämä lasten (siis poikein että meidän)  isovanhemmat ovat kyllä paremmat kuin kukaan toivoa saattaa.
 

tiistai, 3. tammikuu 2017

365 (miinus yksi)

Piirustus päivässä vuoden ajan -haaste.

Mietistkelin ääneen, kuinka hankalaa se käytännössä kuitenkin on.

Johon poika totesi, että eihän se ole ollenkaan vaikeata, piirtää joka päivä vaikka vaan viivan.
 



2.jpg

15825872_10154740966026142_7884367241216

15826739_10154740967406142_1330674765712



Vaikeatahan se ei siis ole, yhden viivan piirtäminen joka päivä. Vaikeinta on itsekriittisyys.


Vaikkei olisi mitään merkitystä.





Mökillä ei ollut mukana kuin vähän paperia ja yksi kuulakärkikynä.

tiistai, 3. tammikuu 2017

Ampumassa jeesuksia

15873436_10154740607011142_5907131078229

Oltiin pari päivää mökkeilemässä Ardenneninssä, Etelä-Belgiassa.

Kuinka normaalilta tuntuukaan, meidän olla Belgiumissa... ja kuinka sitä joku voisi kokea mökkeilyn Etelä-Belgiassa eksoottiseksi.

Käytiin ampumassa jeesuksia, niitä on siellä paljon:

15781259_10154740608966142_6483744510260
Ja saatiin jopa nauttia vähäisestä lumesta:

15873452_10154740602271142_3383635549036


Annoin lasten ymmärtää että kännykät jäivät matkasta, eivätkä kertaakaan sitten edes kysyneet niiden perään vaan leikkivät mitä mielikuvituksellisempia juttuja ihan rauhassa ja hyvässä yhteishengessä sekä välillä hiljentyivät lukemaan kirjoja (kuten me aikuisetkin).
Eilen illalla käytiin syömässä vähän paremmassa ravintolassa, söin merikissaa, muut peuraa ja rusakkoa, lapset kukin mitäkin. Jälkiruuaksi mielikuvituksettomasti tiramisua... mutta kun paikka oli italialaisomistuksessa niin pakkohan sitä oli.

Eihän tiramisusta jälkiruoka juuri parane.

sunnuntai, 1. tammikuu 2017

Vuosi 17 kuulostaa hyvältä

Uusi vuosi tuo tullessaan ihan varmasti ainain hurinaa, kilinää, kolketta, huutoa, hurinaa, pörinää, pauketta ja räiskintää. Mutta mitä kaikkea muuta?


Joka vuosi on tapahtunut kaikenlaista mitä ei ole voinut etukäteen ennustaa ja juuri parasta on olla avoinna kaikelle mitä vatsaan tulee ja ottaa koppi aina uudesta seikkailusta.

 


Rohkeutta kaikille!

15726480_10154730844891142_8486993701721

lauantai, 31. joulukuu 2016

Herttaista ritariturismia

brugge.jpg

Poika 8v on pari päivää jo puhunut, että haluaa mennä katsomaan 'Belgian Pisaa', eli Bruggen korkeinta tornia, keskiaikaista kellotornia (1200-luvulta). Tämä torni on myös vino.
Sekä muita torneja ja kirkkoja ja 'linnona' (vanhoja rakennuksia)... onhan tämmöinen keksiaikainen kaupunki aika magea tuommoisen pikkujätkän silmissä, hyvin voi mielikuvitella ritarit ja muut, surullisen ahkeroiden turistiheppojen klöpötellessä.


Lapset saivat isoisoäidiltä kukin kympin eilennä, ja pikkujäbä halusi siksi tarjota äidille kahvit kaupungilla.

Maksoin tietysti kahvit, mutta onhan se herrainen jätkä... vaikka osaa lahjakkaasti tarpeen vaatiessa myös kiroilla.




Käveltiin yllättävän monta tuntia kaupungilla, ja käveltiin vielä kaupungilta takaisin isovanhemmille reilu pari kilometriä.