Appiukolla todettiin viime kesänä haimasyöpä.

Tästä kirjoitin jo aiemmin: haimasyöpä on huono keksintö. Se tappaa lähes varmasti, tehokkaasti ja suht' nopeasti, yleensä puolessa vuodessa.

Nyt mennyt diagnoosista jo yli puoli vuotta - ja loppu lähenee. Syksyllä jo uumoiltiin, ettei tule kestämään jouluun asti.

Joulu vietettiin kuitenkin yhdessä, ja uusivuosi... joskaan appiukko ei jaksanut istua ruokapöydässä, eikä  tulla mukaan ampumaan raketteja, tai oikeastaan muutenkaan osallistua, niin oltiin yhdessä.

Asumme siis Suomessa, mutta miehen vanhemmat ovat belgialaisia, ja asuvat siis Belgiassa, ja tulimme jouluksi kahdeksi viikoksi tänne. Loppiaisena oli tarkoitus lentää takasin Suomeen, ja mies ja teinit lensivätkin, mutta koska appiukko oli sen verran huonossa kunnossa, sovittiin että jään vielä viikoksi Belgiaan.

Koska voin. Amiksesta kun on helppo lintsata viikko...

Miehen piti kuitenkin mennä töihin, ja lasten kouluun, eikä voineet jäädä. Kun sitä ei tiedä, siinä voi mennä vielä monta viikkoa, tai vaikka kuukatta.

Kaksi viikkoa sitten appiukko vielä käveli itse, tuli ruokapöytään syömään vähän ja pärjäsi morfiinin voimalla jotenkuten.

Viime loppuviikosta ei enää jaksanut nousta portaita yläkertaan.

Perjantain jäälkeen ei jaksa kävellä enää vessaan, tai käytännössä yhtään mihinkään (rullatuoli lainassa).

Makaaminen ei ole onnistunut pitkään aikaan kun syöpä painaa johonkin selkähermoon, vaan käytännössä istuu sohvalla 
Ja on kipua ja särkyä.

Ei saa juuri mitään syötyä (päivässä noin yksi ravintojuoma (pari desiä), yksi jugurtti ja kaksi lasia mehua), vessassa käy ehkä kerran päivässä, joku päivä jaksaa laittaa vaatteet päälle, tai sitten ei. Hampaiden harjaaminen on rankkaa.

Särkylääkkeet ei tunnu riittävän millään, vaikka on kova kombo morfiinista parasetamoliin ja ties mitä.


Toisaalta, kun poikkeaa vieraita (useamman kerran päivässä), niin yleensä rupattelee niitä näitä ja heittää huulta kuten ennenkin, ja vierailijoista varmaan näyttää, että eihän se niin paha ole ollenkaan, kun eivät viivy koskaan kuin hetken.
Ja hyvä että pistäytyvät, vaikka sairas itse torkkuisi, niin voidaan vaan rupatella niitä näitä, jostain ihan muusta ja arkisesta. 


Eikä se niin pahalta näytäkään, paitsi hetkittäin, ja paitsi lauantaina, ja sunnuntaina.
Ja paitsi kun hän kertoo, kuinka oikeasti välillä tuntuu niin, että saisivat pistää piikin saman tein.
Ja juuri tällä hetkellä, kun istuu kaksin kerroin ja irvistää - vaikkei juuri valita.

Mitään ei voi tehdä, kun ottaa vähän lisää morfiinia, ja kärsiä. 

 

Se on hyvä, että olen täällä, ettei miehen äidin tarvitse olla yksin, (tai siis kaksin kuolevan kanssa).

Läsnä oleminen on hyvä.


 

Nyt ollut sen verran huonot pari päivää, että mies ja lapset ehtivät olla kotona kaksi päivää, että varattiin heille lennot takasin Belgiaan mahdollisimman pian. Samalle päivälle ei enää ollut, joten piti ottaa vasta seuraavalle illalle, eli saapuvat tänään illalla.

Tänään iltapäivällä kävi eutanasialääkäri, ja sovittiin eutanasiasta käytännössä. Eutanasia-aika varattu torstaille kello neljä. Nopeammin ei aikaa tällä kertaa saanut, kun lääkkeiden saamisessa on ongelmia.

Kirjotain vielä erikseen eutanasialääkärin käynnistä. Enpä ollut koskaan aiemmin niin konkreettisesti ajatellut eutanasiaa, niin laitetaan vähän konkretiaa paperille.

Tässä vielä kuolevan ihmisen uudenvuoden tinat. 

(onhan se aina kiva nähdä enteitä ja yliluonnollisia asioita ja hölynpölyjä...)