Luulin mieheni jo aikuistuneen, mutta välillä vähän pulpahtelee.


- - -

Pihaan kurvasi aamutuimaan omituinen auto.

Naapuri!

Naapuri ei olekaan pistäytynyt pitkään aikaan... eikä mekään olla pistäydytty siellä, vaikka meillä on erinomainen naapuri. Naapuri on tuommoinen kohta kahdeksankymppinen ukko,  joka mm. auraa meidän pihatien, tuo joskus kalaa, ja tällä kertaa toi perunoita.

"Helvetti kun viime kesänä perunat kasvoivat niin perkeleellisesti, että eihän näitä viitsi mettäänkään heittää, kun ei kauriit syö perunoita. Priimaa rosamundaa, parasta laatuperunaa. Kun nuo kasvavat lapsetkin tarvitsee syödä niin paljon, ettei ne taannu."



Ja lisää saa hakea heti kun nämä on ensin jauhettu, löytyy siikliä ja löytyy rosamundaa, vaikka ei siitä siklistä mihinkään ole. Rosamundaa sen pitää olla.


Mitä itua on istuttaa omia perunoita, kun on naapuri?




Anarkiaa! Istutan silti, hähää!

Ja istutanpa loppupottumaan näillä primadonna rosamundilla, siitäkin huolimatta että ovat vähän turhan priimaa, ei lainkaan ituja.

Ei taas mitään itua tämän vuoden istutuksissa.

- - -



Aamun ajatuksena ei ole perunat, vaan naapuri. On sääli, ettei ole enempää hyviä naapureita, ja tälläkin alkaa ikä painamaan. Jos vaan olisi sellaiset naapurit, joiden kanssa voisi esimerkiksi pitää muutaman lampaan, niin olisi aika hieno homma. Ja kanatkin voisi pitää kimppakanoina ja isompi yhteinen pottumaa.

Naapuri hoiteli kyllä kesäpossuja silloin tällöin, ja on silloin tällöin käynyt hoitamassa kanoja, mutta en tohtisi enää häntä pyytää kun tuo ikäkin painaa.


Ymmärrän hyvin sellaisten ekoyhteisöjen idean.

Tai ylipäätään yhteisöjen.


 

Mutta täällä ollaan ja asutaan, rauhassa metsämökissämme.