Rikkautta on... että on kummipoika. Ja veljenpoika, ja muita sukulaisia, mugeloita, mummoja ja tuttavia.

Eilen iltapäivällä hain kummipojan illaksi hoitoon. Trampoliinilta löytyi viime syksyisiä hevoskastanjan kuoria, joista poika heti sanoi että ne näyttävät ihan siililtä:

No mutta, kenelläpä täti-ihmisellä ei olisi takin taskussa askartelusilmiä odottamassa juuri tälläistä hetkeä!

Rehellisesti, ihan sattumalta sattui olemaan silmiä taskussa minigrip-pussissa.

Ja trampoliini sai kyytiä... hirmuinen määrä mahtuu touhua 2,5 vuotiaaseen!

 

Oli jälleen hauska päivä työharjottelussa, uusia hitsaamisia, ja melkein uskon pärjääväni.

Ainakin niin väittivät, että osaan hitsata ihan hyvin, tänään kun oli pieni hitsaustesti - ja saumat sattuivat menemään suoraan, sekä vaakaan että pystyhitsi (ylhäältä alaspäin) onnistuivat ihan poikkeuksellisen hyvin.

 

Toisaalta käytin pari tuntia aikaa hiomalla näistä roiskeita... mutta se johtuu vaan koska nämä (288 kpl) on huonommalla vanhalla laitteella hitsattuja. Nih.


On niissä kyllä eroa, hitsauslaittessa. Mutta hienoa on, että pystyn hahmottamaan ja tietämään miksi ja mikä ero on, ja aika hyvin oppinut säätämään vanhempaakin konetta, ja oikeasti tosi hyvä että olen pääsääntöisesti hitsannut juuri sillä vanhalla ja joutunut opettelemaan säätämään.

Niin uudemmalla koneella meni testihitsit sitten heti heittämällä nappiinsa.
 

Parempi kone kun aika pitkälle säätää itse itsensä, kunhan kertoo vaan sille mitä haluaa hitsata.

Piis of cake, ja mestarihitsariutta kohti.



Matkaa on vielä jäljellä, mutta suunta ja vauhti on kohdillaan!